LEMMIKKIEN RUOKA- JA TARVIKEAPU

JYVÄSKYLÄ JA LÄHIALUEET


PALVELUN KUVAUS

Lahjoituksena saadut ruuat ja tarvikkeet jaetaan Jyväskylässä ja lähialueilla asuville, apua tarvitseville, vähävaraisille lemmikin omistajille.


PALVELUN LÄHTÖKOHDAT

Lemmikkieläin on kotieläin, joka asuu ihmisen seurana ilman varsinaista hyötytarkoitusta. Sana lemmikki viittaa yhdessäoloon, seuranpitoon ja välittämiseen.

Lemmikkieläin on monille ainut ystävä, huolien kuuntelija ja elämän ilojen jakaja. Lemmikki voi ehkäistä ihmisten sydän- ja verisuonisairauksia ja edistää niistä toipumista.  Lemmikin on todettu esimerkiksi alentavan verenpainetasoa ja kolesteroliarvoja.

Lemmikit tuovat elämään sisältöä ja ne edistävät psyykkistä hyvinvointia.

Lemmikkieläimet ovat perheenjäseniä. Niiden menetykseen liittyy surua, joka on samankaltainen, kuin ihmisen menettämisen tai menehtymisen aiheuttama suru.

Pyrimme auttamaan haastavassa taloudellisessa tilanteessa olevia lemmikkieläinten omistajia, joilta puuttuu tarvittavien resurssien lisäksi myös tukiverkosto. Kun eläintenomistajan elämässä on vastoinkäymisiä, me haluamme auttaa. Eläintenomistajan tilanne on valoisampi, kun lemmikkien hyvinvointi on turvattu, eikä niistä tarvitse luopua haastavan tilanteen vuoksi.


AINA EI OLE MAHDOLLISUUTTA PUSKURIRAHASTOON

Puskurirahastolla tarkoitetaan säästöön kerättyä rahaa, jota ei ole tarkoitus kuluttaa, vaan joka säästetään yllättävien tilanteiden varalle. Puskurirahasto toimii suojaverkkona, kun eteen tulee yllättäviä menoja esimerkiksi eläinlääkärikäynnin kulujen merkeissä tai omien tulojen pienentyessä syystä tai toisesta. Kaikilla ei ole mahdollisuutta puskurirahaston säästämiseen ja joskus se säästetty puskurirahastokaan ei vaan riitä.


HALUAMME AUTTAA

Lemmikkiapu toimii lemmikkieläinten hyvinvoinnin takaamiseksi haastavissa elämäntilanteissa. Toimintamme perustuu haluumme mahdollistaa lemmikkieläinten hyvä hoito, sekä haluumme auttaa vähävaraisia eläintenomistajia.

Lemmikkiapu palvelulla ei ole varainkeruulupaa, emme tarjoa rahallista apua. 

Palvelu on maksuton. Toimimme vapaaehtoisvoimin.


Katja ja Noora


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita